Testaus, testaus, yks, kaks, kolme?

Julkaistu

Puradolta päiviä. Kesälomat on enää muistona mielen perukoilla ja pimenevien iltojen villasukka-kynttilä-punaviini kuvasto loimottaa jokaisen itseään kunnioittavan lifestylelehden sivuilla ja blogeissa. Me sen sijaan käperrymme kertomaan lisää yrityksestä nimeltä Purado, vähän niin kuin testausmielessä.

Puradolla on käytössään useita testilaitteista, joista yksi on pyörätestilaite.
Pyörätestilaite pyörii nyt ja tulevaisuudessa.

Testausmielessä tosiaan ollaan lähdetty ihan alusta pitäen liikkeelle. Puradon yksi suosituimpia tuotteita on polyuretaanipinnoitettu pyörä, joita voidaan käyttää todella monipuolisesti erilaisissa koneissa ja laitteissa. Jotta tiedämme nyt ja huomenna, että tuotteemme ovat parasta laatua, meillä on likipitäen aikojen alusta saakka ollut tehtaamme yhteydessä myös testaamo.

Firman juuret ulottuvat – laskutavasta riippuen – jopa 50-luvun puolelle, niin jos jonkimoista testauslaitetta on vuosikymmenten varsilla ollut käytössä. Vetotestilaitteella on vedelty lujia tuloksia jo 20 vuotta, kun taas pyörätestilaite on uudempi, muutaman vuoden käytössä ollut laite. Kehitys kehittyy, eikä pyörivä testilaite sammaloidu, sano.

Ei tunteiden, vaan tulosten tulkki

Testaamomme on puitteiltaan kenties hieman vaatimaton, mutta sieltä saatavat tulokset ovat kaikkea muuta. Esimerkiksi vetotestilaitteella voimme testata materiaalin vetomurtolujuutta, murtovenymää, kitkaa sekä kulumishäviötä just niin paljon ja pitkään kuin on tarvis. Ja niinhän me myös tehdään.

Testaamostamme löytyy vetotestilaitteen lisäksi myös pyörätestilaite, jolla olemme muun muassa vertailleet eri materiaalien kestävyyksiä toisiinsa kuorman ja nopeuden funktiona. Sen kanssa voidaan siis vertailla eri pinnoitteiden ja niiden materiaalien vaikutusta pyörän käyttöikään – pyöriikö niin sanotusti vain peruskoulusta läpi vai pääseekö jatkokouluttautumaan jopa yliopistoon saakka?

Tällaiselle mittauksia ja numeroita rakastavalle insinöörille nämä ovat niitä parhaita hetkiä, kun tarkan kehitystyön tuloksia pääsee testailemaan oikein urakalla ja mikä parasta: ihan työn puolesta!

Mitäs teidän yritykselle testailtaisiin?

Ensisijaisesti testauksella on kuitenkin vinha perä ja niistä saaduilla tuloksilla saamme arvokasta tietoa tuotteiden jatkokehitystä varten. Emmekä suinkaan ole tässä asiassa omapitäväisiä, vaan olemme testanneet erilaisia tuotteita myös asiakkaidemme pyynnöstä.

Testasimme nostolaiteratkaisuja tarjoavalle yritykselle nosturin pyörien pinnoitteen kestävyyttä nimenomaan pyörätestilaitteella. Tässä testauksessa oli tärkeää tutkia dimensioiden, eli mittojen, sekä muotojen vaikutusta pinnoitteen kestävyyteen. Meidän testauksesta saatujen tulosten perusteella yritys päätti kuin päättikin muuttaa omaa pyöräänsä ja jopa sen alkuperäistä muotoa.

Ota yhteyttä niin testataan!

Testauksesta voisi noin yhteenvetona todeta, että mikäli sinua tai yritystäsi kiinnostaa saada selville tieto siitä, kuinka pitkä on pinnoitteen oletettu teoreettinen käyttöikä, tiedät viimeistään nyt kenen puoleen kääntyä!

Katso kaikki yhteystiedot